Siirry pääsisältöön

Parranmuotoilu ja amerikkalainen parranajo


4.3 Meille tuli partamalleja. Asiakkaallani oli entuudestaan paksu ja pitkä parta, josta hän halusi luopua kokonaan.
Harjoittelin ensin partaan parran muotoilun, jonka jälkeen ajoin kaikki pois. Muotoilun tein käyttäen vain konetta, harjoittelumielellä. Onnistuin muotoilussa omastamielestäni hyvin ja se oli helpompaa kuin luulin.






Muotoilun jälkeen pääsin aloittamaan amerikkalaisenparranajon.
Aloitin ajon ensin ajamalla koneella kaikki pidemmät karvat pois, jolloin jäljelle jäi vain sänki.
Tämän jälkeen tein kolme kuumaa haudetta, jotka pehmentävät partakarvaa, sekä ihoa. Tämä helpottaa karvan ajamista veitsellä. Asiakkaani karva oli paksua ja karhea, jonka takia tein kolme haudetta.
Viimeisen hauteen kohdalla menin sekoittamaan vaahdokkeen, jotta pääsen aloittamaan ajelun.
Levitin vaahdokkeen haluamilleni alueille, jonka jälkeen aloin ajamaan.
 Ajo sujui hyvin ja yllätyin kuinka mukavaa tekemistä se oli. Pari haastavaa kohtaa oli, mutta niistäkin selvittin.
Ajelun jälkeen tein hieronnan, jossa käytin hierontaöljyä. Hieroin noin 10-15min.
Hieronnan jälkeen tein yhden lämpimän hauteen, jonka kanssa poistin ylimääräisen öljyn. Tämän jälkeen tein yhden viileän hauteen, joka sulkee ihohuokosia.
Lopuksi levitin aftershave tuotteen kosteuttamaan ihoa.





Asiakas oli tyytyväinen, vaikka aikaa kului. Itse olin hermostunut, mutta se helpotti tekemisen myötä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vappu juttuja!

Vappu on mielestäni ennen kaikkea tärkeä juhla yhdessäolemisen kannalta. Silloin kokoonnutaan joko istumaan iltaa kavereiden kanssa, tai vietetään rauhallista koti-iltaa perheen parissa. Vappuun kuuluu ennenkaikkea munkit ja sima, sekä erilaiset ja jopa erikoiset hiustyylit ja meikit! ERILAISIA KAMPAUKSIA Ylläoleva kuva on yksi esimerkki, kuinka hiukset voi laittaa vappuna! Keskijakaus, josta molemmat puolet laitetaan erikseen nutturalle . Hiukset voi laittaa ensin kahdelle erilliselle ponihännälle, sille korkeudelle, jolle nutturat haluaa. Niiden ei siis tarvitse olla noin ylhäällä, kun ne ovat kuvassa. Lisäksi ponnarin voi halutessaan jättää hieman löysemmäsi, niin saa rennon olemuksen asukokonaisuudelleen. Kun hiukset on saatu kiinni, voi halutessaan tupeerata ponihännät, jolloin nutturoista saa tuuheammat. Toinen vaihtoehto on letittää hiukset, ja kierittää letit nutturalle. Kiinnitykseen on hyvä käyttää esimerkiksi pinnejä ja viimeistelyyn lakkaa ! Myös erilaiset ko...

Con Wex

Kävimme kurssilla ConWex-kerrostustekniikan, jossa siis kaikki hiukset ovat yhtä pitkät kehällenostettaessa. Aloitettiin tekemällä ristijako ja jättämällä ohjuri keskelle  Alhaalta ja sivuilta jätettiin muotolinjat auki Leikkuu toteutettiin leikkaamalla hiukset oman osionsa päällä sormet pystyasennossa. Päätä edettiin viipalemaisissa osissa, eli kyseessä liikkuva mitta. Valmis lopputulos Valmis lopputulos Asiakkaan halutessa vahvan muotolinjan, voi hiukset ensin tasata korvan yläpuolelle ja kerrostaa vain pääliosan. Tekniikka oli kiva ja hieman haastavakin, mutta eiköhän tämä tästä

Vaaleasta tummaa

Toinen asiakastyö oli niin, että vaalennettu hius, piti värjätä ainakin 2 astetta tummemmaksi, jolloin hius piti esipigmentoida. Tämäkin tehtiin parityönä, mutta asiakkaamme ei ilmaantunut paikalle, joten toteutin tämän pairini vaalennettuun hiukseen. Lähtötilanne Toiveena oli, että tyvestä tulisi tummempi, ja latvaan sekä pituuksiin laitettaisiin sävyä, joka taittaa lämpöä pois. Tämä toeutettiin liukuvärjäys-tekniikalla. Käytimme tyveen 5.2 ja 6.35 sekä latvoihin 9.1 ja 9.2 Lopputulos Asiakas oli tyytyväinen, ja minäkin. Värit liukuvat nätisti toisiinsa eikä ole tönkköä rajaa.