Siirry pääsisältöön

Uusia tekniikoita



Tänään harjoittelin minulle uusia lettitekniikoita, tai niiden variaatioita. Ensimmäisenä harjoittelin letin, joka kiertäisi päätä.
Aloitin tekemällä reunalettiä etuosasta sivullepäin. Kun olin saanut letin tehtyä, letitin häntää sen verran, että sain sen kiepsaistua muiden hiusten ali, jonka jälkeen tehtiin taas reunalettiä. Sama kaava toistuu loppuun asti, ja ihan lopun voi letittää normaalisti.

Hiukset kannattaa ositella (mitä en itse tehnyt), sillä uskon, että se helpottaisi työtä huomattavasti. Lisäksi ensimmäistä lettiä ei ehkä kannata tehdä niin sivulle asti kuin minä tein, jotta lettejä saa useamman peräkkäin ja siistimmin.




Letti ei ehkä yksinään toimi koko päähän tehtäessä, mutta sitä voisi soveltaa esimerkiksi ponihännän kanssa, jolloin ponihännän pituuksiin tekisi kyseisen letin. Kuitenkin hauska ja suht simppeli idea, jota kannattaa kokeilla! 




Toisena lettinä harjoittelin eräänlaista punontalettiä. Tässä tein ensin niskaponihännän ja aloin sen jälkeen vasta letittämään. Tässä letissä otettiin ponnarin sivusta aina pieni osio, ja kiepautettiin ponnarin yli niin, että toiselle puolelle jätettiin lenkki, jonka läpi otetun osion hiukset vedettiin.

Aloitin itse ensin kiepauttamalla yhden osion pelkästään kumilenkin ympärille, jotta sen sai piiloon. Sitten otin ensimmäiseen osioon hieman lisää hiuksia, jonka jälkeen kiepautin ne ponnarin ympäri ja vedin lenkistä läpi.




Tässäkin oli todella hauska idea ja pidin itse siitä, miltä kyseinen letti näytti. Vaikeuksia oli kuitenkin, ettei pinnasta tulisi karvaista vaan, että siitä saisi mahdollisimman sileän. Tässä on otettava huomioon myös, että hius on tarpeeksi pitkää, jotta riittää lettiin. 


Tekniikat olivat minulle uusia, ja vaikka molemmat olivat helpohkoja, sai niiden kanssa hetken vääntää ja katsoa ohjevideoita, että miten tämä sittenkin meni, mutta äkkiä ne oivalsi, kun katsoi ohjeen todella tarkasti!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vappu juttuja!

Vappu on mielestäni ennen kaikkea tärkeä juhla yhdessäolemisen kannalta. Silloin kokoonnutaan joko istumaan iltaa kavereiden kanssa, tai vietetään rauhallista koti-iltaa perheen parissa. Vappuun kuuluu ennenkaikkea munkit ja sima, sekä erilaiset ja jopa erikoiset hiustyylit ja meikit! ERILAISIA KAMPAUKSIA Ylläoleva kuva on yksi esimerkki, kuinka hiukset voi laittaa vappuna! Keskijakaus, josta molemmat puolet laitetaan erikseen nutturalle . Hiukset voi laittaa ensin kahdelle erilliselle ponihännälle, sille korkeudelle, jolle nutturat haluaa. Niiden ei siis tarvitse olla noin ylhäällä, kun ne ovat kuvassa. Lisäksi ponnarin voi halutessaan jättää hieman löysemmäsi, niin saa rennon olemuksen asukokonaisuudelleen. Kun hiukset on saatu kiinni, voi halutessaan tupeerata ponihännät, jolloin nutturoista saa tuuheammat. Toinen vaihtoehto on letittää hiukset, ja kierittää letit nutturalle. Kiinnitykseen on hyvä käyttää esimerkiksi pinnejä ja viimeistelyyn lakkaa ! Myös erilaiset ko...

Con Wex

Kävimme kurssilla ConWex-kerrostustekniikan, jossa siis kaikki hiukset ovat yhtä pitkät kehällenostettaessa. Aloitettiin tekemällä ristijako ja jättämällä ohjuri keskelle  Alhaalta ja sivuilta jätettiin muotolinjat auki Leikkuu toteutettiin leikkaamalla hiukset oman osionsa päällä sormet pystyasennossa. Päätä edettiin viipalemaisissa osissa, eli kyseessä liikkuva mitta. Valmis lopputulos Valmis lopputulos Asiakkaan halutessa vahvan muotolinjan, voi hiukset ensin tasata korvan yläpuolelle ja kerrostaa vain pääliosan. Tekniikka oli kiva ja hieman haastavakin, mutta eiköhän tämä tästä

Vaaleasta tummaa

Toinen asiakastyö oli niin, että vaalennettu hius, piti värjätä ainakin 2 astetta tummemmaksi, jolloin hius piti esipigmentoida. Tämäkin tehtiin parityönä, mutta asiakkaamme ei ilmaantunut paikalle, joten toteutin tämän pairini vaalennettuun hiukseen. Lähtötilanne Toiveena oli, että tyvestä tulisi tummempi, ja latvaan sekä pituuksiin laitettaisiin sävyä, joka taittaa lämpöä pois. Tämä toeutettiin liukuvärjäys-tekniikalla. Käytimme tyveen 5.2 ja 6.35 sekä latvoihin 9.1 ja 9.2 Lopputulos Asiakas oli tyytyväinen, ja minäkin. Värit liukuvat nätisti toisiinsa eikä ole tönkköä rajaa.