Siirry pääsisältöön

Kulunut opiskeluvuosi



Opiskeluvuosi on kulunut todella nopeasti. Mielestäni juuri aloitimme, ja nyt kesäloma onkin jo ihan nurkan takana (vaikkakin olen itse töissä koko loman). Olimme vielä tänä lukukautena lähiopetuksessa, kunnes vallitsevan tilanteen takia tuli tieto, että nyt siirrymme etäopiskeluun. Ajatukseni oli todella skeptinen asian suhteen, sillä kuulosti (ja tuntui) vaikealta yhdistää hiusalan harjoitteet etäopiskeluun. Tottakai mahtavat opettajat olivat aina puhelimen päässä tsemppaamssa ja kertomassa, kuinka hommat hoidetaan. Silti jotkin tehtävät tuntuivat todella haastavilta, koska ei ollut ollenkaan varma, tekikö jonkin asian oikein, eikä ollut ketään, joka olisi sen sillä hetkellä voinut tulla katsomaan. Kaikista töistä kuitenkin selvittiin, ja opetukseen sisältyi paljon myös teorialuentoja, videopuhelun muodossa. Tunnit sisälsivät kattavasti havainnollistavia kuvia, videoita ja teksitä, sekä oli kiva kuulla ja nähdä opettajia ja muita luokkalaisia. Teoriatunneista sai paljon irti! Välillä tuntui vaikealta tehdä harjoitustöitä harjoituspäälle, sillä emme saaneet varsinaista opettajan tekemää demotyötä, jossa opettaja olisi tarkalleen kertonut mitä tehdää missäkin vaiheessa ja kierrellyt katsomassa ja korjaamassa, kuinka asiat sujuvat. Saimem kyllä havainnollistavia ohjevideoita ja tarvittaessa kilautimme aina opettajalle, että mitä tulisi nyt tehdä. Oli kuitenkin todella hämmentävää jäädä ns. yksin uuden tekniikan tai työn kanssa, hetken aikaa oli olo, että hetkinen, mites minä tämän teenkään.

Lukuvuosi on opettanut minulle paljon. Olen oppinut uusia tekniikoita, sekä ennen kaikkea antamaan itselleni aikaa. Minulla on paha tapa, että haluaisin osata kaikki asiat heti nyt. Olen tänä vuonna oppinut olemaan armollisempi itselleni, ei minun kuulu, eikä tarvitse osata kaikkea heti. Varsinkin koulussa, vertaan helposti itseäni muihin. Kysyn itseltäni tosi usein, miksi en vaikka osaa jotakin kampausta, tai miksi en ole yhtä hyvä tässä, tai miksi en ole niin nopea tuossa. Ajatustapa on väärä, ja syö minulta todella paljon energiaa. Asetan itselleni liian kovat paineet ja tavoitteet. On ok, ettei aina osaa jotakin asiaa tai, että jokin asia tuntuu vaikealta. On ok, ottaa itselleen aikaa ja harjoitella kyseistä asiaa, se ei tee minusta (tai kenestäkään) huonompaa, jos tarvitseekin enemmän harjoitusta jossain asiassa, kuin joku toinen. Kaikki opimme eritavalla ja kaikki eivät voi olla samoissa asioissa yhtä hyviä, jokaisella on se heikkokin kohta. Olen iloinen, että olen onnistunut olemaan armollisempi itselleni. Etäopiskelun myötä olen myös oppinut arvostamaan lähiopetusta, sekä kavereitani. Ilman kavereita, en olisi varmaankaan selvinnyt näin hyvin. Heiltä sai kysyä aina apua, ja pähkäilimme usein yhdessä, kuinka jonkin asian voisi tehdä. Arvostan lähiopetustakin enemmän, sillä nyt olen huomannut, kuinka tärkeää on saada palaute heti työn aikana, kuin vaikka myöhemmin. Kun palautteen saa heti, ainakin minun on helpompi hahmottaa, missä kohtaa mättää. Kun palautteen saa myöhemmin, on vaikea tarkasti hahmottaa, että missä oikeasti mättäsi.

Ala tuntuu edelleen omalta, ja olen oppinut todella paljon hienoja asioita. Aion hakea valmistumiseni jälkeen jatko-opiskelemaan, jonka takia on auki, millaista työtä tulen tekemään ja missä. Haluaisin kuitenkin tehdä töitä isommassa kampaamossa, jotta saan työkokemusta ja opin vielä lisää tekniikoita. Koen, että ammatillista kasvua on tapahtunut eniten henkisellä puolella. Olen oppinut rohkeammaksi asiakkaiden kanssa, ettei minun tarvitse miettiä, voinko kertoa miksi kyseinen hoitoaine on hälle hyvä. Olen kuitenkin asiakkaiden mielestä amamttilainen, ja he ottavat neuvot aina positiivisesti vastaan. Olen oppinut avoimemmaksi, asiakkaiden (ja muidenkin) kanssa keskustelu sujuu paljon luontevammin, kuin aiemmin.
Tottakai käytännön taidot ja tekniikatkin ovat kehittyneet huimasti, kun vertaa esimerkiksi ensimmäiseen vuoteen. Olen oppinut levittämään värin nopeammin, tekemään erilaisia raitoja, värin kemiasta olen oppinut paljon uutta, erilaisia leikkuutyylejä ja viimeistelytekniikoita.

Syksyllä minulla alkaa viimeinen opiskeluvuoteni. Toivon opiskeluvuodelta paljon asiakastöitä ja treeniä, mikä on etäopiskelun myötä jäänyt todella vähäiseksi oikeiden asiakkaiden puuttumisen takia. Toivon avaimia ja rohkaisua valmistumisen jälkeen olevaan työelämään, että selviämme kyllä ja kaikki helpottuu ajan kanssa. Ettei olisi turhaa stressiä mistään, vaan saa rauhassa keskittyä viimeisenä vuonna näyttöihin, sekä omien heikkouksien kehittämiseen. Toivon, että vallitseva tilanne sallii, että koulut avataan, jotta voimme palata lähiopiskeluun ja normaaliin rytmiin. Ennen valmistumista odotan myös viimeisenä vuonna olevia kursseja. Viimeisenä vuonna minulla on mm. ehostukset ja rakennepalvelut.
Viimeiseltä vuodelta odotan näyttöstressin lisäksi sitä, että pääsemme takaisin kouluun.
Etäopiskelu on vaatinut kaikilta todella paljon. Olen kiitollinen, että mahtavat opettajamme ovat saaneet kurssit järjestettyä niin, että opiskelu onnistui etänä yllättävän sutjakkaasti. Ilman opettajiemme panosta, olisi etäopiskelu ollut vaikeampaa.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vappu juttuja!

Vappu on mielestäni ennen kaikkea tärkeä juhla yhdessäolemisen kannalta. Silloin kokoonnutaan joko istumaan iltaa kavereiden kanssa, tai vietetään rauhallista koti-iltaa perheen parissa. Vappuun kuuluu ennenkaikkea munkit ja sima, sekä erilaiset ja jopa erikoiset hiustyylit ja meikit! ERILAISIA KAMPAUKSIA Ylläoleva kuva on yksi esimerkki, kuinka hiukset voi laittaa vappuna! Keskijakaus, josta molemmat puolet laitetaan erikseen nutturalle . Hiukset voi laittaa ensin kahdelle erilliselle ponihännälle, sille korkeudelle, jolle nutturat haluaa. Niiden ei siis tarvitse olla noin ylhäällä, kun ne ovat kuvassa. Lisäksi ponnarin voi halutessaan jättää hieman löysemmäsi, niin saa rennon olemuksen asukokonaisuudelleen. Kun hiukset on saatu kiinni, voi halutessaan tupeerata ponihännät, jolloin nutturoista saa tuuheammat. Toinen vaihtoehto on letittää hiukset, ja kierittää letit nutturalle. Kiinnitykseen on hyvä käyttää esimerkiksi pinnejä ja viimeistelyyn lakkaa ! Myös erilaiset ko...

Con Wex

Kävimme kurssilla ConWex-kerrostustekniikan, jossa siis kaikki hiukset ovat yhtä pitkät kehällenostettaessa. Aloitettiin tekemällä ristijako ja jättämällä ohjuri keskelle  Alhaalta ja sivuilta jätettiin muotolinjat auki Leikkuu toteutettiin leikkaamalla hiukset oman osionsa päällä sormet pystyasennossa. Päätä edettiin viipalemaisissa osissa, eli kyseessä liikkuva mitta. Valmis lopputulos Valmis lopputulos Asiakkaan halutessa vahvan muotolinjan, voi hiukset ensin tasata korvan yläpuolelle ja kerrostaa vain pääliosan. Tekniikka oli kiva ja hieman haastavakin, mutta eiköhän tämä tästä

Vaaleasta tummaa

Toinen asiakastyö oli niin, että vaalennettu hius, piti värjätä ainakin 2 astetta tummemmaksi, jolloin hius piti esipigmentoida. Tämäkin tehtiin parityönä, mutta asiakkaamme ei ilmaantunut paikalle, joten toteutin tämän pairini vaalennettuun hiukseen. Lähtötilanne Toiveena oli, että tyvestä tulisi tummempi, ja latvaan sekä pituuksiin laitettaisiin sävyä, joka taittaa lämpöä pois. Tämä toeutettiin liukuvärjäys-tekniikalla. Käytimme tyveen 5.2 ja 6.35 sekä latvoihin 9.1 ja 9.2 Lopputulos Asiakas oli tyytyväinen, ja minäkin. Värit liukuvat nätisti toisiinsa eikä ole tönkköä rajaa.